Idean takana..

Lopputyön idea, ja mistä se tuli

Lopputyöni aiheella on minulle suuri merkitys, sillä se tulee minun rakkaasta harrastuksestani nukkeilusta. Kyseinen harrastus alkoi kiinnostuksena luokkakavereiden nukesta jo vuonna 2011. Olimme ottamassa viidennen luokan koulukuvaa, ja kaverillani oli mukanaan pullip nukke. Rakastuin niihin heti, ja halusin itselleni yhden. Nukkejen kuitenkin ollessa kalliita keräilynukkeja, eikä leluja, niiden ikäraja oli +15. En siis saanut itselleni nukkea vielä. Jouluna kuitenkin sain kortin, jossa luki että minulle voidaan tilata little pullip, isompien nukkejen pieni versio. Olin siitä todella innoissani, ja vuoden 2012 alussa sainkin ensimmäisen nukkeni.
Vuonna 2013 minut viimein luettiin tarpeeksi vastuulliseksi omistamaan isompi nukke, joten syntymäpäivä lahjakseni minulle tilattiin Pullip Paja. Tämä nukke avsi kestävän rakkauden nukkeilu ja valokuvausharrastusta kohtaan. Olin lähes koko ajan ottamassa kuvia aivan innoissani.
Vuonna 2014 sain ensimmäisen isulini, joka toisin kuin muut ensimmäiset nukkeni, minulla on edelleen. Tänä vuonna myös sain tietää, että uusi ystäväni keräsi näitä nukkeja. Hänellä oli Pullip Mir. Hän oli iso innostaja tähän harrastukseen. Tänä vuonna tutustuin myös Annika Aliven nukke tiliin ja sitä kautta myös blogiin. Hänen kuvansa ja blogi tarinansa ovat kaikkien Suomalaisten nukkeilijoiden tiedossa tavalla tai toisella. Annikasta on ollut jopa lehti juttua ja lisäksi olen hänet itsekkin tavannut nukkeilijoiden miitissä vuonna 2019. Annikan blogi tarina on suurin syy, siihen miksi itse myöhemmin aloitin oman blogi tarinan kirjoittamisen.
Vuonna 2015 sain kumppanini Nekon innostumaan nukeista, ja hän hankki ensimmäisensä. Tämä nosti innostuksen aivan kattoon, ja nukkeja alkoi kerääntyä muutamaa enemmän nopeasti.

Nukkeharrastukseen kuuluu kuitenkin paljon muutakin kuin vain nukkejen omistaminen ja niiden valokuvaaminen ja kuvien lataaminen instagramiin. Tähän harrastukseen kuuluu myös nukeilleen ulkonäön muokkaaminen itselleen mieluisaksi, sekä niille nimien ja idintiteettien antaminen. Vuonna 2019 tämä alkoi näkyä todella vahvasti. Minä aloitin blogi tarinan kirjoittamisen, sekä tein kunnolliset luonteen kuvaukset nukeilleni esille muiden nähtäväksi. Blogi tarinani päähenkilö on kuoleman jumalatar Vera, nukke jolla on luurankomaiset kasvot ja eloton olemus. Blogini keräsi jonkin verran lukijoita ja se toi itselleni innostusta ja sosiaalista näkyvyyttä harrastuksen parisssa, varsinkin instagramin puolella.

Vuonna 2020 tarinani mukana tuli uusia hahmoja. Uusi poika, jolla oi luurankomaiset kasvot. Hänen jälkeensä luuranko kasvoisia lapsia tuli tarinaan lisää heidän lajikseen muodostui Muerto.
Aaveiden alalaji. Muertoksi voi muuttua vain viaton, alle 18- vuotias henkilö, joka on kuollut jonkun kamalan tragedian seurauksena. Minulla on nyt yhteensä viisi Muertoa, ja työni kertookin heistä.
He oavt nouseet tärkeimmiksi hahmoikseni, ja he ovatkin se mistä muut saman harrastuksen harrastajat minut tunnistavat. Traagiset, surulliset tarinat ovat aina olleet mielenkiinnon kohteeni. Osa syy siihen voi olla se, kun masennuksen aikana nuket ja muut roolihahmoni olivat pahan olon jatke, pystyin heihin kanavoimaan pahat tunteet kamalien ja traumaattisten tapahtumien ja tarnoiden muodossa. Surulliset tarinani eivät kitenkaan saa minua itseäni surulliseksi, ei sitten ollenkaan. Efekti on lähinnä päin vastainen. Muertojeni tarina tulee esille heidän mini kuvatarinoissaan, sillä he itse kertovat keitä he ovat ja miten he uudelleensyntyivät.

Kuten jo mainitsinkin, vuonna 2014 innostuin valokuvaamisesta tämän harrastuksen myötä, mutta vasta vuonna 2017, kun menin Hyriaan, ymmärsin kunnolla kuinka paljon rakastan valokuvausta, ja kuinka haluan harjoittaa sitä laajemmin ja useammin. Minusta on tullut koulun takia parempi valokuvaaja, ja olen myös valinnut että valokuvauksesta tulee tulevaisuuden ammattini. Tästä syystä teenkin valokuvaus työnä lopputyöni. Käytän myös apunani kuvanmuokkausta, joten työni ovat täysin digitaalisia.

Katselessani koulusta saatua lähtökohta osiota lapussani, en osaa yhtään kuvailla työni virallista sanomaa. En osaa verrata työtäni tai hahmojani mihinkään olemassa olevaan taiteilijaan tai taideteokseen, mutta osaan sanoa, että ilmaisen työssä itseäni, ja maailmaa joka on minulle ollut tärkeä monta vuotta elämästäni. En ole koskaan ollut näin ylpeä itsestäni, mitä taidetöihini tulee. Tämä työ tuo esille minusta todella suuren osan, osan jota olen aina rakastanut. Olen onnellinen tätä tehdesäsni, enkä malta odottaa että saan esitellä valmiit työni muiden nähtäväksi.